Tummanpuhuva verenkiertoelin

Musta sydän on kiinalaisen Qiu Xiaolongin Chen Cao-nimisestä runoilijapoliisista kertovan kirjasarjan kolmas osa.
Entinen punakaartilainen ja kirjailija on murhattu shikumen-asunnossaan Shanghaissa. Tapauksen tutkimista vaikeuttaa sekä sen poliittinen arkaluontoisuus että poliisiaseman, turvallisuusministeriön ja neljännen valtiomahdin yhteenotto.

Kirjan ”etsivät” ylikomisario Chen Cao ja konstaapeli Yu Guangming ovat mukavan erilaisia. Chen on kirjaviisas, runoilija ja sanaseppo, ja Yu on köyhähkö, naimisissa oleva elämänkoululainen. Heitä yhdistää lähinnä poliisintyö ja tympääntyminen kiinalaiseen yhteiskuntaan. Chen hoitaa toimistostaan käsin varsinaisen etsiväntyön ja asioiden selvittämisen, samalla kun toveri Guangming hoitaa tavallisen poliisin tapaan kenttätyöt. Vähän eteenpäin luettaessa myös Yun vaimo Peiqin lähtee mukaan tutkimuksiin. Harrastelijamaisuus tuo mieleen erään toisen dekkarikirjailijan – Agatha Christie, anyone?

Kirjan tarina on aika yksinkertainen ja ehkä vähän tylsäkin – tämä tosin saattaa johtua omasta suhtautumisestani dekkareihin. Murha tehdään, murhaa tutkitaan, murha ratkaistaan-kaava on edelleen selvästi asian ydin, vaikka sitä yritetäänkin peitellä runoilla ja vanhoilla kiinalaisilla sananlaskuilla.

Yksi kirjan kantavista voimista on sen eksoottisuus. Se tuo kiinnostavalla tavalla esiin sen, miten kiinalainen yhteiskunta toimii. Kommunismin luvatussa maassa raha alkaa korvata työnteon statussymbolina, joten nousukkaat nauttivat erityistä mainetta ja kunniaa. Kirjan alussa kuvataan, kuinka konstaapeli Yulle luvattu asunto lähtee nenän edestä ja uppoaa kiinteistöpolitiikan syövereihin. 
 

Parasta kirjassa on ruokien yksityiskohtainen kuvaus, joita lukiessa tulee nälkä.

Kaikki kaikessa, luin kirjaa ihan mielelläni ensimmäisen kolmanneksen, vähän tylsistyneenä toisen ja tympääntyneenä kolmannen. Xiaolongin kerronta on mielestäni pitkäveteistä, ja itse murha ja sen tutkinta ovat varsin pienessä osassa, jättäen enemmän tilaa politiikalle ja Kiinan lähihistorian läpikäymiselle. 

Suosittelen lukemaan kirjan pienemmissä erissä kuin minä tein – luin sen yhdeltä istumalta läpi. Silloin Musta sydän varmaankin pääsee oikeuksiinsa.

Pelien kova hinta

Luin Karin Fossumin Harriet Krohnin murha -kirjan, joka kuuluu Konrad Sejer -romaanisarjaan. Kirja kertoo Charles Olav Torpista, jonka elämä ei ole ollut helppoa. Hän on kärsinyt peliriippuvuudesta ja suurista veloista, vaimo on kuollut syöpään ja hän on etääntynyt tyttärestään.

Dekkari alkaa siitä, kun Charlo epätoivoisena velkojensa takia menee ryöstämään vanhaa naista, Harriet Krohnia. Tilanne naisen talossa riistäytyy kuitenkin käsistä ja Charlo vahingossa tappaa naisen, vaikka tarkoituksenaan oli vain hiljentää hänet. Tästä illasta lähtien Charlo saa poliisit peräänsä ja iänikuisen taakan harteilleen.

Rahat saadessaan Charlo maksaa velkansa ja yrittää lähestyä tytärtään Julieta. Charlo haluaa hyvittää tekonsa Julielle ja päättää ostaa hänelle hevosen, jonka nimi on Call Me Crazy. Charlo ja Julie alkavat taas viettämään aikaa yhdessä talleilla ja Charlon elämä alkaa tuntumaan taas valoisammalta, mutta Konrad Sejer alkaa pääsemään Charlon jäljille.

Lukiessani kirjaa aloin säälimään Charloa, sillä peliriippuvuus, vaimon kuolema ja muut elämän vastoinkäymiset herättivät minussa myötätuntoa. Vaikka hän tekikin väärin, toivoin kokoajan hänen saavansa vain jatkaa rauhassa elämää Julien kanssa. Tämä kirja yllätti minut, koska en ole mikään dekkari -fani. Koko kirjan ajan mielenkiinto pysyi yllä, vaikka välillä monen sivun ajan ei periaatteessa tapahtunut yhtään mitään. Saa olla aika taitava kirjoittaja, jotta onnistuu siinä!

Ilkka Remes Itäveri

Ilkka Remeksen teos Itäveri oli mielenkiintoista luettavaa. Teos oli trillerin tapainen. Kirjan päähenkilönä on Juho, joka saa kuulla olevansa ottolapsi ja laittomasti adoptoitu Venäjältä. Miljöö sijoittuu Suomeen ja Venäjälle. Kirjassa oli aika paljon Suomen ja Venäjän historiasta.

Kirja oli melko selkeää ja nopeasti luettavaa tekstiä ja kirjakin tuli luettua nopeasti, tai ainakin tuntui siltä, vaikka aikaa menikin aika paljon. En kyllästynyt sen lukemiseen ollenkaa. Tekstin paikat pystyi kuvittelemaan helposti mielessä. Toki tekstissä oli joitain outoja sanoja esimerkiksi venäläiset nimet; niihin joskus pysähtyi lukemaan nimen kirjain kerrallaan, kuten "On käsittämätön häpeä, että luonnonvaroja annettiin yksityistämisen nimissä Jeltsinin ja Tšernomyrdinin suojeluksessa niille, joulla oli kontakteja ja röyhkeyttä."

Rakas Poona

Luin Karin Fossumin kirjan rakas Poona. Kirjassa keski-ikänen, turhia puhumaton, mutta lempeä norjalaismies Gunder lähtee etsimään itselleen vaimoa Intiasta. Pian Gunder jo palaakin Takaisin Norjaan peneen kotikuntaansa Elvestadiin mukanaan vihkitodistus ja hääkuva kauniista vaimostaan Poonasta.
 Asiat näyttävät etenevän liiankin hyvin, ja lopulta Poona ei löydäkkään Gunderin luokse. Aivan kilometrin hänen talonsa luota löytyy runneltu, vakavasti pahoinpidelty pieni naisen ruumis.
Kirja on dekkari, mutta ei todellakaan tyypillinen sellainen. Murhaajan motiivi ei tule selkeästi esille, ja sen tilalle annetaankin useita miesten tarinoita ja mahdollisuus siitä, olisiko joku heistä voinut ollas surmaaja.
 Miljöönä toimii pieni kunta, jossa kaikki tuntevat toisensa. kukaan ei uskalla lähestyä tiedoillaanm poliisia ja kun joku niin tekee, katsotaan häntä pahasti. Vaikka kertojana enimmikseen, varsinkin alussa, toimii Gunder, kuullaan usean muunkin näkemystä runsaasti varsinkin kirjan lopussa. Tuntuu kuin murha koskettaisi kaikkia ja kaikkea, muttei lopulta ketään. Rikosta ratkaisevat komisario Conrad Sejer ja nuorempi Jacob Skarre. Sejer on parikymmtentä vuotta vanhepi, vakaa rauhallinen ja välillä hiukan iloton hahmo. Skarre on taas nuori, iloinen ja rennompi tapaus. Hänen pauloihinsa lankeaa myös eräs 16-vuotias tyttö, joka toimii myös todistajana. He yrittävät parhaansa mukaan selvittää tapausta, mutta ympäristö, jossa jokainen pelkä sanoa toisesta ja itsestään mitään, on erittäin haastava.
 Tarinan aikana saadaan yksi varteenotettava ja melkein varma syyllinen, joka tunnustaa rikoksen, mutta onko hän siltikään yhtään syyllisempi kuin kukan muukaan?  Dekkari sijoittuu nykyaikaan ja tapahtumapaikka onkin kuin mikä tahansa pieni paikkakunta. Murha kuitenkin rikkoo horjuvaa idylliä ja raottaa ihmisten elämää ja joidenkin oikeaa luonnetta.
Kirjaaa lukiessa rikoksen luonteesta johtuen epäilykset eivät oikeastaan kohtaa naisia. Lopulta alkaa miettimään, onko kukaan näistä ihmisistä viaton, onnellinen tai syyllinen? Poona on hyvin erilainen henkilö, kuin muut kirjan henkilöt. Hänestä tiedetään vähän, mutta hän on olennainen osa koko kirjaa, ja lopulta keskeinen. Poona tuo väriä minusta jopa harmaaseen Elvestadiin, vaikka ei siellä ehtinytkään viettää kuin epäonnisen pienen hetken.
 Tuntuu kuin kaikki olisi kiinni sattumsta. Entä jos Gunderin sisko ei olisi ajanut kolaria ja vajonnut koomaan. Olisiko Gunder ehtinyt hakemaan Poonan turvaan? Kirja ei luo normaalia etsivä- rikollinen suhdetta, sillä loppujen lopuksi kuka on murhaaja?
Kirja oli minusta eittäin hyvä ja poikkeuksellinen. Alun onnellisuuden jälkeen, minun oli pakko pitää lukemisestä hetken tauko; en halunnut lukea Gunderin epäonnesta enempää. Kieli oli kirjassa taitavaa, mutta erittäin helposti luettavaa, eikä se antanut lukijan kyllästyä. Kirja jättää taakseen kysymyksiä. Toisaalta tarinalle tulee päätös, mutta monta asiaa jää auki.Kirjan oleellisin kysymys onkin tarinan lopussa mekityksetömämpi ja jää sivuun. Tosiaankin, kuka murhasi Poonan?

Naiskomissaarion työtä ja arkea

Luin Leena Lehtolaisen kirjoittaman dekkarin Minne tytöt ovat kadonneet. Kirjan päähenkilönä toimi Maria Kallio komissaario Espoon poliisista. Aloin lukemaan dekkaria toivoen, että se olisi mielenkiintoinen. Alku oli mielestäni sekava, mutta lukiessani kirjaa eteenpäin aloin ymmärtämään tapahtumakuvioita.

Kirja alkoi sillä, että päähenkilö Maria Kallio oli työmatkalla Afganistanissa, jossa avattiin juuri uutta poliisikoulua. Vierailevien poliisien matkalla lentokentälle tapahtui pommi-isku, jossa yhden autollisen verran kuoli poliiseja. Kotiin palattuaan Maria yrittää sopeutua arkeen ja käsitellä Afganistanin matkaa. Hän on naimisissa oleva kahden lapsen äiti, Idan ja Tanelin.

Maria saa uuden työn Espoon poliisista, sillä hänet ylennettiin väkivaltarikoksen komissaarioksi ja hän saa työkavereita avukseen. Dekkari kertoo kuinka Maria yhdessä hänen poliisityökavereiden kanssa selvittää rikoksia ja kolmen muslimitytön katoamisesta sekä hänen arkielämästään poliisityön ohella. Hän on etevä komissaario, mutta hän joutuu käsittelemään kaikenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia hänen työssään. Aina ei komissaarion työ ole helppoa, varsinkin kun hän joutuu välillä lähtemään kotoaan ja menemään milloin minnekkin työnsä tähden.

Pääasiassa dekkarin suurin painopiste oli siinä, miten Maria selvitti kolmen musilimitytön katoamista, mutta tämä keskittyi välillä myös Marian arkielämään ja muihin rikostapauksiin, mitä Espoossa tapahtui. Kyseessä oli aivan erilainen päätös ja ratkaisu, mitä lukijana odotti. Katoamisissa oli kyseessä paljon monimutkaisia ja arkoja aiheta, kuten perheenväliset suhteet, islam usko sekä erilaiset kulttuurierot.  Maria oli hyvin sinnikäs etsiessään ratkaisua ja näiden tyttöjen katoamisiin ja lopulta tytöt löytyivät, mutta heidän katoamisensa johtuivat eri syistä. Vaikkakin jotkin tekijät sitoivat tapauksia yhteen, kuten esimerkiksi heidän islam uskonsa, se että he kävivät Tyttökerhossa ja halusivat vaikuttaa heidän perheen alistukseen. Ratkaisu tulee vasta lopuksi ja dekkarin loppulukuja lukiessa ei pysty pysähtymään sillä se tempaisee mukaansa, siinä toivossa että tapauksiin löytyisi ratkaisut.

Mielestäni kirja oli mielenkiintoinen , vaikka välillä sitä oli vähän sekavaa ja tylsää lukea, silloin kun ei oikein tapahtunut mitään kiinnostavaa. Suosittelen kyllä kirjaa muillekkin luettavaksi, sillä siinä pohditaan monia mielenkiintoisia aiheita kuten kulttuurieroja, katomisten ja rikosten ratkaisuja sekä itse Maria Kallion arkielämää ja hänen ajatuksiaan. Kirjaa oli myös sen takia kiva lukea, sillä kertojana oli itse Maria, jolloin tapahtumista sai aika selkeän kuvan. Kirjan tapahtumia värittivät myös lukuisat ihmiset ja Marian työkaverit. Dekkari saa varmasti lukijan pohtimaan eri kulttuurieroja sekä ihmisten oikeuksia.

Ilkka Remeksen teos Piraatit

Terroristeja vai roistoja?

Ilkka Remeksen Piraatit teoksen alussa Aaro ja hänen paras ystävänsä Niko ovat ajelemassa autolla, kunnes vahingossa löytävät salaperäisen salkun. Sieltä löytyy lippu Ocean Emerald nimiselle huippuristeilyalukselle sekä henkilötodistus, joka kuuluu Juliette du Pontille. Aaro päättää viedä kyseiselle naiselle hänen omaisuutensa, joten pojat lähtevät satamaan päin. Aaro kertoo laivan henkilökunnalle, että hänellä on halussaan Juliette du Pontin henkilötodistus sekä matkalippu. Infopisteessä Aaroa neuvotaan odottamaan naista. Pian tämä ilmestyy paikalle kiitollisen oloisena, ja tarjoutuu viemään pojan jäätelölle kiitokseksi tavaroidensa löytymisestä. Matkalla jäätelöbaariin nainen alkaa kuitenkin muuttumaan kireämmäksi ja kyselemään muun muassa onko joku hakemassa Aaroa satamasta ja millä hän on liikkeellä. Aaro alkaa huomamaan tilanteessa jotain outoa myös siksi, että he ovat menossa aivan väärään suuntaan kuin oli tarkoitus. Lopulta Juliette pysähtyy, avaa hyttinsä oven ja käskee hämmentyneen Aaron sinne. Huoneessa odottaa mies, jonka kanssa Juliette sitoo Aaron kiinni sängyn jalkaan ja lähtevät pois.

    Samaan aikaan mantereella Aaron paras ystävä Niko yrittää saada Aaroa kiinni puhelimitse, mutta turhaan. Laivassa Aaron puhelin kyllä soi, mutta hän ei siihen voi vastata. Niko alkaa huolestua, sillä Aaro vastaa aina puhelimeen.

Laivan turvallisuuspäällikkö, entinen FBI-agentti, Thompson ”Susi” on valppaana työpisteessään ja seuraa valvontakameroita. Hän huomaa, kuinka laivan stuertti Emilio toimii epäilyttävästi. Emilio tekee jotain sähkökaapin luona. Thompson miettii, että mitä ihmettä stuertilla on asiaa sähkökaapin luo?

   Thompson tarkkailee myös muita poikkeavuuksia laivan sisällä ja huomaa muutaman epäilyttävän henkilön. Yksi näistä on Delacroux, joka on tunnettu huippurikoksistaan, jotka liittyvät vahvasti esimerkiksi taiteen väärentämiseen. Thompson tekee Delacroux'sta ilmoituksen varmuuden vuoksi kapteenille.

   Tarinan edetessä selviää, että Delacroux, Juliette du Pont ja Emilio ovat joukko rikollisia, jotka ovat kaapanneet laivan. He ovat piilottaneet ympäri laivaa pommeja, joiden laukaisivat ovat Delacroux'n ja Julieten hallussa. Aaro on jo myös päästetty vapaaksi, sillä nyt kaikki laivan matkustajat ovat vankeina. Rikolliset ovat kieltäneet puhelimien käytön ja ja jos joku matkustajista käyttää Internettiä, siitä seuraa satunnaisesti valitun henkilön kuolema. atkustajilta kerätään puhelimet sekä muut arvoesineet pois. Ovatko nämä rikolliset sittenkin vain omaisuuden ja rahan perässä eikä terroristeja? Muiden ihmisten panikoidessa Ocean Emeraldin omistajan poika Max Lovine Jr pelaa rauhallisesti casinolla rahapelejä kuunnellen sinfoniamusiikkia kuulokkeistaan. Aaro menee kysymään Maxilta, miksi tämä vain pelaa. Max vastaa siihen, että ei heille kuitenkaan käy mitään, sillä laivalla on paljon turvallisuusalan ammattilaisia. Aaro pitää tätä syytä rauhoittavana ja oikeastaan järkevänä. Aaro huomaa Maxilla kuitenkin olevan satelliittipuhelin ja ottaa tämän vaivihkaa. Ehkä Aaro saisi sillä jotenkin yhteyttä muihin merenkävijöihin ja mantereelle ilman, että rikolliset sitä huomaavat.

   Aaro menee puhelimen kanssa lähelle rikollisia ja ottaa näistä ihmisjoukon keskeltä muutamia kuvia. Hän kirjoittaa myös lapun, jossa lukee tietoja rikollisten uhkauksista, toimintavoista, ulkonäöstä ja muusta olennaisesta. Sen jälkeen hän suuntaa ravintolan keittiöön etsimään muovikanisteria toteuttaakseen mielessään olevan suunnitelmansa. Keittiössä Aaro tapaa Rosita nimisen tytön, josta hän huomaa heti pitävänsä. Rositalla on tilannetajua eikä hän kysele liikaa. Ongelmien kautta he löytävät Aaron etsimän muovikanisterin. Aaro asettaa sateellittipuhelimen lähettämään Aaron isälle kuvat ja viestiä noin puolen tunnin kuluttua. Sen jälkeen hän survoo puhelimen kanisteriin ja heittää rikotusta ikkunasta mereen. Näin rikolliset eivät saa tietää siitä, että pian mantereella tiedetään, mitä laivalla tapahtuu.

   Aaron isä saa viestin ja järkyttyy. Koska hän työskentelee poliisina ja salaisen palvelun tehtävissä, on hänellä paljon yhteyksiä. Hän soittaa kolleegoilleen ja he kokoontuvat tekemään suunnitelmaa siitä, kuinka pelastaa matkustajat Ocean Emeraldilta.

   Laivalla ihmiset ovat edelleen paniikin vallassa. Aaro ja Rosita yrittävät auttaa turvallisuuspäällikkö Thompsonia ja henkilökuntaa. Laivan kannella Rositalle ja eräällä naiselle syntyy väärinkäsityksestä riitaa, jonka väliin Juliette menee. Tämä lyö Rositaa, jota Aaro ei kuitenkaan suostu vain katsomaan vierestä. Kaaoksessa Aaro ja puolestaan Delacroix putoavat hyytävän mereen. Heidän peräänsä lähtee Thompson pelastusveneellä, mutta hän löytää vain pojan. Myöhemmin tulee kuitenkin ilmoitus toiselta laivalta, että Delacroix on pelastettu ja on nyt siellä.

   Ocean Emeraldilla Juliette on aivan paniikissa Delacroix'n katoamisesta, ja toistaa uhkausta, jonka mukaan matkustajille käy hullusti jos Delacroix on kuollut. Ocean Emeraldin kapteeni Hagen ilmoittaa kuitenkin rikollisille, että heidän johtajansa on löydetty ja hänet palautetaan pian laivalle.

   Ajan kuluessa laiva lähestyy rikollisten käskyttämänä mannerta kohti ja matkustajille ilmoitetaan, että heidät lasketaan pelastusveneissä vesille ja sieltä rantaan. Kaikki ovat hämmentyneitä ja jopa helpottuneita, sillä kaappauksesta tosiaan selvittiin hengissä. Kun kaikki on saatu rantaan, laiva yhtäkkiä räjäytetään. Jos rikolliset ovat koko ajan olleet omaisuuden ja rahan perässä, miksi ihmeessä he menivät räjäyttämään laivan?

   Mantereella Aaro seuraa aiemmin jo hieman epäilyksiä aiheuttanutta miestä. Mies kulkee syvemmälle metsään ja tapaa siellä Aaron oletusten mukaan Delacroix'n ja kumppanit. Pian Aaron takaa ilmestyy Juliette, joka nappaa Aaron mukaan panttivangiksi. Aaron lisäksi panttivankina on rikas Rubinstein, joka saa kuitenkin sairaskohtauksen autossa matkalle tuntemattomaan. Pian ryhmä saapuu vanhalle lentokentälle ja he lähtevät matkaan pienlentokoneella. Samaan aikaan Antti Korpi eli Aaron isä ja muut poliisit, turvallisuusasiantuntijat, puolustusvoimat ja muut saivat tiedon tämän koneen liikkeelle lähdöstä. Koko lentomatkan Antti ja muut olivat tietoisia reitistä ja sijainnista, kunnes reitti alkoi epäilyttää. Kone oli lentänyt monta tuntia Euroopan yllä ja nyt se oli meren päällä. Aikovatko rikolliset siis hukuttautua, sillä ei polttoaine riittäisi enää mantereelle?

   Aaro, Delacroux ja kumppanit olivat kuitenkin hypänneet Alppien kohdalla laskuvarjoilla koneen kyydistä pois. Siellä heitä tuli vastaan mies, jonka tarkoituksena oli kyyditä nämä määränpäähän. Aaro näki tilaisuutensa tulleen, ja onnistui saaamaan auton haltuunsa. Matka päättyi kuitenkin lyhyeen auton törmättyä toiseen autoon, jonka ratin takana oli rikollisten kumppani.

   Pakoyrityksen jälkeen pystyttiin jatkamaan matkaa. Joukkio saapui Sorde de l'Abbayelle, joka on alunperin luostariksi rakennettu paikka. Siellä sijaitsi kuitenkin asunnon kaltainen suuri tukikohta. Siellä Aaro lukittiin torniin. Aaro onnistui kuitenkin tornin lattiassa olevasta aukosta pakenemaan huoneesta ja hän päätyi tukikohdan ikkunan viereen. Ulkona oli pimeää, joten Aaroa ei nähty, mutta Aaro näki sisälle. Hän järkyttyi, sillä siellä oli Max, Ocean Emeraldin omistajan poika. Hän jäi kuuntelemaan Maxin ja muiden keskustelua ja tuli ilmi, että laiva räjäytettiin sen takia, että Max saisi laivan vakuutusrahat. Samalla Delacroix ja kumppanit hyötyivät siitä, että saivat matkustajien omaisuuden ja rahat.

   Yhtäkkiä Max ja hänen korstonsa ja Delacroix ja ja kumppanit ajautuivat aseelliseen riitaan, jonka seurauksena Delacroix ja kumppanit vangittiin ja sidottiin huoneeseen. Ammuksista rikkoutuneesta ikkunasta Aaro tuli huoneeseen sisään ja rikolliset hämmentyivät. Aaro ei tiennyt mitä tehdä, joten hän nappasi rikollisilta timanttipussin ja lähti juoksemaan torniin. Max seurasi ja Aarolla leikkasi. Hän sanoi, että antaisi timantit takaisin Maxille jos Max antaisi Aarolle puhelimen, jolla Aaro voisi soittaa isälleen ja kertoa sijainnin. Isällä kestäisi kuitenkin melko kauan tulla paikan päälle, ja Max saisi sopimuksen mukaisesti vapaasti paeta pois. Max suostui sopimukseen.

   Max ja hänen korstonsa eivät kuitenkaan päässeet nopeasti pakoon, sillä Aaro tiputti tornista Maxin urheiluauton konepellille kivenjärkäleen. Pihalla oli kuitenkin myös toinen auto, jolla miehet onnistuivat aloittamaan pakomatkansa.

   Jonkin ajan päästä Aaron isä saapui miehistöineen helikopterin kanssa pelastamaan poikansa. Aaro kysyi isältä, oliko tummatukkainen tyttö nimeltä Rosita kunnossa ja isä vastasi myöntävästi. Tämän jälkeen Aaro kertoi isällensä, että he voisivat samalla napata pari roistoa kyytiin. Isä ihmetteli Aaron sanoja. Tämän seurauksena Aaro osoitti helikopterista tielle pysähtynyttä viallisen oloista autoa ja sanoi:” Noin arvelinkin käyvän autolle, jonka tankkiin joutuu kourallinen hiekkaa”. Aaro kertoo myös timanteista, joiden tilalle kuitenkin vaihtoi pikkukiviä. Itse timantit hän kouraisi taskustaan. Isä katsoi Aaroa tyrmistyneenä ja mietti varmasti, kuinka nokkela hänen poikansa oikein on.

   Kirjan teksti on mielestäni todella helppolukuista. Kirja on myös lyhyt, joten se sopii hyvin niille, jotka eivät jaksa lukea pitkiä kirjoja. En ollut yhtään suunnitellut aiemmin, minkä dekkarin lukisin, mutta kysyessäni veljeltäni hän antoi tämän teoksen minulle. Päätin siis ryhtyä vain lukemaan.

Punaisen merkin tanssija

Luin kirjan nimeltä Punaisen merkin tanssija, jonka on kirjoittanut kiinalainen mies, Qiu Xialong, vuonna 2002.

Punaisen merkin tanssija sijoittuu Kiinaan, Shanghaihin. Päähenkilönä toimii ylikomisario Chen Cao, sekä Catharine Rohn, yhdysvaltalainen komisario. Kirja alkaa, niin kuin varmasti suurin osa dekkareista, murhalla. Chen Cao on istumassa aamusella puistossa, kun puistovahti tulee hänen luokseen ilmoittamaan, että sieltä on löytynyt ruumis. Caoa kuitenkin kielletään tutkimasta murhaa, sillä hänen esimiehensä mukaan Caolla on tärkeämpikin tehtävä: viihdyttää yhdysvaltalaista naiskomisariota Catharine Rohnia tämän tullessa hakemaan erään laittoman maahanmuuttajan vaimoa Yhdysvaltoihin, sillä ilman häntä ei todistaja suostu kertomaan todisteita mafiaa vastaan.

Tästä alkaa varsinainen juoni, kun selviää, että todistajan vaimo on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Cao ja Rohn alkavat selvittää tilannetta ja tutustuvat samalla paremmin toisiinsa erilaisten tapahtumien saralla.

Ollakseni rehellinen, dekkarit eivät ole koskaan sytyttäneet minua millään tavalla. Lukemani dekkarit voi laskea yhden käden sormilla, sillä en ole koskaan nähnyt niiden viehätystä. Joskus on kuitenkin hyvä astua pois omalta mukavuusalueeltaan. Yritin valita kirjan, joka vaikutti edes etäisesti kiinnostavalta ja päädyin Punaisen merkin tanssijaan sen vuoksi, että tapahtumat sijoittuvat Kiinaan. En nimittäin tiedä kyseisestä valtiosta paljoakaan ja oli mielenkiintoista tutustua itämaiseen kulttuurin paremmin kirjan välityksellä.

Kirjassa oli käytetty elävää kieltä, runoutta ja metaforia. Pidän kirjallisuudessa runsaasta kuvailusta, ja sitä tässä opuksessa riitti. Tapahtumat eivät kuitenkaan jääneet toissijaisiksi, ja niitä oli mielenkiintoista seurata. Henkilöhahmot saivat minut toisinaan repimään hiuksiani päästä, ja erityisesti minua huvitti komisario Rohnin jatkuva suihkussa ravaaminen. Pidin siitä, että kirjassa oli monen eri henkilöhahmon näkökulmia, sillä toisinaan pelkästään yhden hahmon ajatuksien seuraaminen tuntuu puuduttavalta.

Punaisen merkin tanssija ei oikeastaan muuttanut suhtautumistani dekkareihin, mutta sai minut huomaamaan, että toisinaan voi löytää helmiä oman mukavuusalueen ulkopuoleltakin.

Yhden virheen kohtalo

 

Luin Inger Frimanssonin kirjoittaman trillerin, Kissa joka ei kuollut -kirjan. Kirja kerrottiin rikollisen kannalta ja kuvailtiin tappajan mieltä kylmän viileästi erilaisin yksityiskohdin.

Uhrina on mies, jonka nimeä ei missään vaiheessa kerrota vaan kutsutaan nimellä mies. Tappaja on Beth ja hänen miehensä, Ulf, auttoi ruumiin hautaamisessa, mikä tekee hänestä rikoskumppanin. Murhan ratkaisijana, etsivänä, toimii Kaarina
Kirjaa kerrotaan kolmesta eri näkökulmasta. Miehen, ennen kuin hän kuoli. Bethin, miten kaikki tapahtui. Kaarinan, miten hän sai tietää tapahtuneesta ja loppuratkaisu.

Kaikki sijoittui Ruotsiin, missä päähenkilöt asuivat.
Miehellä on kissa nimeltä Kattan. Mies käy punaisella kesämökillä usein tarkkailemassa pariskuntaa, joka viettää sillä aikaa. Eräänä iltana mies oli tarkkailemassa, hän huomasi kissan pentuineen ja hänet huomattiin. Juopunut Beth otti kirveen, koska hän ajatteli hahmon olevan vankilasta karannut rikollinen ja mies yritti puolustaa kuristamalla, mutta se ei auttanut. Kuoppa kaivettiin ja ruumis haudattiin.
Pariskunta yritti jatkaa elämää normaalisti palaamalla kotiin ja jatkamalla töitä. Beth kuitenkin mietti välillä tietäisikö joku tai näkikö joku mitä oli tapahtunut?
Kaarina oli kaivannut miestä ja etsinyt häntä miehen kodistaan. Kaarina tiesi, että mies käy kesämökillä ja lähti katsomaan sinne. Hän seurasi kissaa ja näki maassa ihmiskäden. Siinä oli kello ja kello kuului miehelle.
Juni on Bethin sisko. Juni ja Ulf olivat menossa Afrikkaan ja Beth pääsi heidän mukaan. Beth oli kuitenkin ainoa, joka palasi hengissä takaisin Ruotsiin. Kotona hän avasi kirjeitä ja yksi niistä oli kaarinalta osoitettu suoraan Bethille. Kirjeessä oli sanottu, että Kaarina oli löytänyt haudan ja halusi varmuuden.
Beth ja Kaarina tapaavat haudalla ja he juttelevat hetken. Bethillä oli tapana polttaa ja poltti nytkin. Kaikki oli kerrottu ja Kaarina lähti juosten pois. Kun Kaarina kaatui, Beth hymyili hampaat irvessä ja hakkasi häntä kainalosauvalta. Iskut loppuivat, kun Kaarinan veli Holger istahti Bethin päälle. Poiliisit soitettiin paikalle. He ottivat Bethin  ja löysivät ruumiin. Sitten kaikki oli paljastettu kuten kirjassa lopussa todetaan.

Minun mielestä kirja oli mielenkiintoinen, hyvä ja hieman pelottavakin. Kohdat missä ei tapahtunut mitään, kuten hammas ongelmat ja parisuhde ongelmat olivat tylsiä lukea ja mielenkiintoa oli vaikea pitää yllä. Onneksi kuitenkin palattiin kuolleeseen mieheen, jota oli jännittävää lukea. Luettuani kirjan mietin, miten kirjan nimi oikein liittyy kirjaan? Mutta tajusin sen kuitenkin. Kirjan voisin lukea uudelleen, koska se kuvaili tappajan mieltä ihan eri tavalla, kun olin olettanut. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pitävät trillereistä. Kirja ei kuitenkaan sovi herkille persoonille.

Luin Esko Valtaojan kotona maailmankaikkeudessa. Tämä tiedekirja kertoo suurissa osin avaruuden ihmeistä ja jännittävyydestä.

Kirjassa syveydytään suurissa osin suuriin kysymyksiin. Mistä elämä on saanut alkunsa? Mitä on avaruudessa? Onko avaruudessa muuta elämää? Esimerkiksi näitä kysymyksiä kysyttiin kirjassa. Kirjassa on hyvin perustellut kannat näihin kysymyksiin ja tarkasteltu asiaa joka kannalta. Esko Valtaojalla on hyvin fysikaalinen taikka biologinen näkemys näihin asioihin.

Kirjassa ei juurikaan ole päähenkilöitä. Esko Valtaoja selittää hänen mietteitään maailmankaikkeudesta.

Kirja on ollut mielestäni todella mielenkiintoista luettavaa, vaikka ihan kokonaan en ole kirjaa loppuun lukenut. Kirja oli aika vaikealukuista, ja joskus jäin jopa muutamaksi minuutiksi mietiskelemään sitä, mitä luin. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat vähänkin kiinostuneita luonnontieteistä ja haluavat kiinnostavaa luettavaa.

Vääryydet korjatuksi äärimmäisimmällä tavalla

Lukemani kirja oli Ilkka Remeksen 6/12. Kirja on vuonna 2006 julkaistu fiktiivinen jännitysromaani. 

 Kirjan päähenkilöitä ovat poliisit Antti Korpi ja Johanna Vahtera. Tarinan aikana seurataan myös vähemmän tärkeiden henkilöiden näkökulmia, esim. kirjan pääantagostin Vasa Jankovicin. 

 Tarina alkaa Riihimäelle, jossa Riihimäen vankilan vanginvartijan vaimo siepataan panttivangiksi. Sieppaajat soittavat vanginvartijalle, ja käskevät tämän vapauttamaan tuomiotaan Suomessa istuva serbieversti Borislav Jankovic. Koska vartija ei halua raskaana olevan vaimonsa vahingoittuvan, hän ilmoittaa tilanteesta vankilanjohtajalle ja vapauttaa Jankovicin. Sieppaajat odottavat vankilan ulkopuolella, ja lähtevät pois Jankovic ja vartijan vaimo mukanaan. Vastoin sieppaajien käskyjä vankilanjohtaja on ilmoittanut poliisille, joka lähettää valmiusyksikkö Karhun pysäyttämään sieppaajat. 

 Sieppaajat ovat Borislav Jankovicin pojat Vasa ja Radovan. Kun Karhu pysäyttää heidät, panttivanki juoksee karkuun, ja Radovan juoksee tämän perään. Hänet ammutaan ja Vasa pakenee isänsä kanssa metsään, mutta Borislav jättäytyy jälkeen sillä hänen sydämensä ei kestä Radovanin kuolemaa ja fyysistä rasitusta. Vasa pakenee Ruotsiin, jossa hän suunnittelee kostoa.

 Kohteeksi joutuu Suomen valtiojohto eli linnan juhlat. Vasa ja hänen 6 serbikommandoaan iskevät Presidentinlinnaan ja pitävät vieraita vankeina. Vaatimuksina hän esittää propaganda filmin esittämisen valtakunnanteleviossa, eversti Jankovicin vapauttamisen, pakokone ja suuren lastin tamiflun-lääkkeen raaka-aineita. 

 Serbit pakenevat lentokoneella, mukanaan kaikki panttivangit -myös tasavallan presidentti. Johanna Vahtera on kuitenkin soluttautunut panttivangiksi, ja saa aikaan kahakan. Kahakassa eversti saa osuman, ja kuolee. Serbit lyötävät ruumasta kaksi sotilasta ja tappavat kostoksi heistä toisen. 

 Arlandassa Antti Korpi ei kuitenkaan onnistu lunnaiden hankinnassa vaan joutuu murtautumaan varastoon saadakseen nämä. Sillä aikaa serbit laskeutuvat Minskiin, Valko-Venäjällä. He jatkavat matkaa mukanaan vain presidentti ja yhden serbin tyttöystävä. Vahtera ja Korpi seuraavat heitä ja saavat selville Venäjän tukeneen iskua. KGB aikoo teloittaa kaikki serbit, presidentin ja tyttöystävän. Vain 2 serbiä onnistutaan teloittamaan, ennen kuin Korpi hyppää väliin. He lähtevät pois presidentin ja Vasan kanssa. Muut panttivangit pääsevät Suomeen turvallisesti, mutta presidentti ammutaan Helsingissä. Viimeisessä luvussa Vasa istuu elinkautista Riihimäellä. 

Vasan motiivina tälle kaikelle oli saada isänsä vapaaksi, saada tältä hyväksyntää ja näyttää maailmalle miten serbit joutuivat kärsimään sodassa.

 Mielestäni kirja oli mahtava, koska siinä oli jännittäviä tilanteita joka luvussa. Suosittelen kotimaisen kirjallisuuden ystäville ja muillekin.

Tomaatteja ja rikollisliigoja

Luin Jaana Airaksisen kirjoittaman dekkarin ”Vailla Varjoa”. Olin aluksi hyvin epäilevä kirjan suhteen, koska en yleensä pahemmin välitä dekkareista. Kirja osoittautui kuitenkin yllättävän hyväksi ja sitä lukiessa ei tullut tylsää, sillä kirja oli todella tapahtumarikas. Juoni oli mielenkiintoinen ja jännittävä, joten kirjan lukemiseen jäi koukkuun. Mielestäni kirja oli oikein hyvä ja se muutti mielikuvaani dekkareista paljon.

Kirjassa helsinkiläinen toimittaja Eva Raulo lähetetään Espanjaan tekemään reportaasia tomaateista, sillä Suomessa on ollut kohua niistä aiheutuneista oudoista myrkytystapauksista. Mukaansa Eva ottaa ystävänsä Raisa Harjusen. Tomaattiviljelmillä vallitsee salaileva tunnelma ja naiset voivat aistia, etteivät asiat ole niin kuin pitäisi. Pian tilan työntekijöiden asuma-alueelta katoaa tyttö, Victoria, ja pieni lapsi, Isabella. Tomaattireportaasi jää sivuun, kun Victorian täti, nimeltään Lupe, kääntyy suomalaisten puoleen apua pyytäen.

Alkaa jännittävä seikkailu, jossa Eva, Raisa ja Lupe yrittävät löytää kadonneet käyttäen apunaan kaikkia mahdollisia kontakteja. Saadaan selville, että Victoria ja Isabella on kaapattu rikollisliigan kynsiin. Victoria on ihmiskaupan uhrina ja Isabella on ties missä. Tarina etenee Rotterdamiin ja päästään lukemaan Euroopan pimeämmistä puolista: muun muassa laittomasta siirtolaisuudesta ja rikollisliigojen kilpailusta. Soppa sekoittuu entisestään, kun mukaan liittyy kovakourainen Euroopan Poliisi. Kirjan lopussa jännitys tiivistyy äärimmilleen, kun Victoria löydetään ja hänet yritetään pelastaa kaikin keinoin. Lopulta päätytään käsirysyn ja ammuskelun kautta siihen, että asiat eivät päätykään niin, miten oli alunperin suunniteltu.

Kirjassa ei ollut paljon henkilökuvausta, sillä henkilömäärä oli runsas. Se teki kirjasta erilaisen verrattuna niihin, mitä yleensä luen, sillä pystyi keskittymään enemmän tapahtumiin, kun henkilöistä ei kerrottu niin yksityiskohtaisesti. Kirjassa tapahtumia tutkittiin useiden henkilöiden näkökulmista ja se toi siihen omanlaistaan tunnelmaa ja kiinnostavuutta. Henkilöiden suhteiden seuraaminen kirjan edetessä oli mielenkiintoista, kun ihmisiä oli mukana paljon.

Minusta kirja oli todella hyvä. Sen kieli oli selkeää ja tapahtumat oli selitetty yksityiskohtaisesti, tehden tekstistä todellisen tuntuista ja eläväistä. Juoni oli täynnä jännitystä ja toimintaa, eikä lukiessa tullut sen vuoksi koskaan tylsää, vaan aina pystyi olemaan mielenkiinnolla mukana. Vailla Varjoa paljastaa lukijalleen monia pimeitä puolia turvalliselta vaikuttavasta Euroopasta ja se avaa silmät näkemään kaiken sen turvattomuuden, joka kuoren alla todellisuudessa piilottelee.

Kun rikoksen ratkaisee lapsi

   

Luin ensimmäisen osan Flavia de Luce sarjasta, kirjan Piiraan Maku Makea, jonka on kirjoittanut Alan Brandley. Täytyy sanoa, että suhtauduin todella skeptiesti kyseiseen kirjaan. En nimittäin lue mielellään mitään jännittävän puoleista ennen nukkumaan menoa, menettäisin siinä yöuneni! Tästä dekkarista kuitenkin pidin. Se ei taida olla ihme, koska kirjaa suositellaan ihmisille, jotka eivät ole päässeet yli Viisikko -sarjasta ja Enid Blyton on edelleen yksi lempikirjailijoistani.

Flavia de Luce on erittäin sanavalmis ja ehkä hieman näsäviisaskin 11-vuotias tyttö. Hän asuu pienessä Buckshawin kylässä Englannin maaseudulla isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa. Heidän talonsa on iso kartano, joka on periytynyt hänen edesmenneen äitinsä suvulta. Flavian intohimo on kemia. Hän on tehnyt huoneeseensakin pienen laboratorion, jossa hänellä on jos jonkinmoisia aineita. On ällistyttävää, kuinka niin pieni tyttö tietää niin paljon kaikista kemian asioista! Hän pitää erilaisten kokeiden tekemisestä, joilla härnää isosiskojaan. Kemiantaidoista hänellä on hyötyä rikosten ratkaisemisessakin.

Kirjan alussa Flavia löytää takapihaltaan kuolleen miehen. Edellisenä yönä Flavia kuuli isänsä riitelevän työhuoneessa vieraan miehen kanssa ja miettii liittyykö se tapahtuneeseen. Edellisenä päiväna Flavian perheen ovelle on ilmestynyt kuollut lintu ja linnun nokassa postimerkki. Näiden kaikkien tapahtumien on jotenkin liityttävä toisiinsa. Flavia päättää ratkaista arvoituksen itse. Hän on erittäin fiksu tyttö ja tajuaa etsiä johtolankoja paikoista joista poliisilla ei ole hajuakaan. Hän myös osaa tarttua pieniinkin yksityiskohtiin, joita lukija ei osaa ajatellakaan tarpeellisiksi.

Kirjassa Flavia yrittää selvittää, kuka takapihalta löytynyt kuollut mies on ja kuka hänet on murhannut. Kirjan alussa kummastakaan ei ole hajuakaan. Kirjaa eteenpäin lukiessa päässä pyörii eri vaihtoehtoja, mutta loppuratkaisu on kuitenkin yllättävä. Kirja on kirjoitettu Flavian näkökulmasta, joka on aika poikkeuksellista, sillä harvoin dekkarissa kertojana on lapsi. Dekkarin maailmankuva ei ole ihan tätä päivää. Kirjan tapahtumat nimittäin sijoittuu 1950-luvulle, sodanjälkeiseen Englantiin. Elämä oli silloin tietysti erilaista. Perheellä oli kotonaan apuväkeä ja isä ei osallistunut lastensa elämään paljoa.

Kirja on mielstäni erittäin hyvin kirjoitettu. Se vetää lukijaa puoleensa, eikä tarinaa haluaisi jättää kesken vaan haluisi lukea sen saman tien kokonaan. Kirjasta tekee mielenkiintoisen Flavian kemiaharrastus. Hauskaa luettavaa on myös kohdat, joissa kerrotaan Flavian ja hänen siskojensa välisestä suhteesta. Opin kirjaa lukiessa monia - ei niin hyödyllisiä – asioita postimerkeistä.

Flavia de Luce -sarjassa on toinenkin osa, Kuolema ei ole lasten leikkiä. Haluan ehdottomasti lukea senkin! Piiraan maku makea on monesti palkittu teos ja sen elokuvaoikeudet on myyty Sam Mendesille – James Bond elokuvien ohjaajalle.